Missio ja visio
OM on yli 60 vuoden ajan osallistunut ihmisten ja yhteisöjen tavoittamiseen evankeliumilla. Noin 3 500 työntekijää tekee töitä kansainvälisissä tiimeissä yli sadassa maassa tehdäkseen Jeesuksen nimen tunnetuksi.
Suomessa OM on toiminut yli 50 vuotta. Tarjoamme niin yksilöille kuin seurakunnille mahdollisuuksia osallistua Jumalan maailmanlaajuiseen suunnitelmaan rukoilemalla, tukemalla ja lähtemällä. Haluamme innostaa, kouluttaa ja lähettää suomalaisia, jotta ihmiset kaikkialla maailmassa voisivat kuulla toivosta Jeesuksessa.
Uskomme yhteen Jumalaan, joka on olemassa ikuisesti kolmena persoonana: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Uskomme Herramme Jeesuksen Kristuksen ehdottomaan jumaluuteen ja täydelliseen ihmisyyteen. Uskomme hänen neitseelliseen syntymäänsä, hänen synnittömään elämäänsä ja hänen ihmetekojensa todellisuuteen.
Uskomme, että Jeesus kuoli puolestamme ja sovitti syntimme. Uskomme hänen ylösnousemukseensa ja hänen nykyiseen sovittajan rooliinsa.
Uskomme Pyhän Hengen persoonaan ja jumaluuteen. Uskomme, että hän antaa elämän, pyhittää, lohduttaa ja antaa voiman kaikille uskoville.
Uskomme, että Raamattu on kokonaisuudessaan Pyhän Hengen inspiroima, virheetön ja perimmäinen auktoriteetti.
Uskomme, että alussa ihminen luotiin synnittömäksi. Saatanan houkuttelemana ihminen lankesi ja siten koko ihmiskunta tuomittiin ikuiseen eroon Jumalasta.
Uskomme, että ihminen pelastuu katumalla syntejään ja uskomalla Kristuksen täydelliseen sovitukseen. Vanhurskaus saadaan vain armosta.
Uskomme, että seurakunta on Kristuksen ruumis ja koostuu kaikista aidosti uskovista. Seurakunnan tehtävä on Jumalan ylistäminen, pyhien kilvoittelu ja maailman evankeliointi.
Uskomme Herramme Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseen ja ruumiilliseen paluuseen, jolloin hän vie pelastuksemme päätökseen ja perustaa valtakuntansa.