Operaatio Mobilisaatio sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1957, kun kolme nuorta miestä, George Verwer, Walter Borchard ja Dale Rhoton, ajoivat pakettiautolla Meksikoon mukanaan 15 000 espanjankielistä Johanneksen evankeliumia. Vuonna 1960 George Verwer matkusti Espanjaan ja näki evankeliumin tarpeen sekä mahdollisuudet Euroopassa. Kristillisen kirjallisuuden levittämisestä kylmän sodan jakamaan Eurooppaan tuli merkittävä väline ensimmäisten OM:läisten jakaessa ihmisille vallankumouksellista rakkauden sanomaa.
Syksyllä 1965 Frank Dietz, John Hymus ja David Stickney poikkesivat evankelioimismatkalta Neuvostoliitosta Suomeen. Vierailu venyi lopulta muutamiksi viikoiksi. Sinä aikana matkaajat tutustuivat suomalaisiin opiskelijoihin. Ilmapiiri opiskelijoiden keskuudessa oli 1960-luvulla otollinen uudelle tavalle ajatella lähetystyötä. Suomessa oli menossa nuorisoherätys ja kiinnostus lähetystyötä kohtaan oli suuri.
Suomalaisnuoret saivat kuulla "Operaatio liikekannallepanosta", joka levitti kesäisin kristillistä kirjallisuutta ja traktaatteja ympäri Keski-Eurooppaa. Lähetystyön yhteydessä ei oltu kuultu mistään vastaavasta. Helsingissä syntyi rukouspiiri, jossa rukoiltiin mahdollisuutta lähteä mukaan OM:n toimintaan. Tästä alkaen yli 50 vuoden ajan aikana Suomesta on vuosittain lähtenyt kymmeniä innokkaita uskovia palvelemaan mitä erilaisemmissa tehtävissä.
Keväällä 1977 perustettiin Operaatio Mobilisaatio ry ylläpitämään toimintaa Suomessa. OM:n toimisto on ollut vuodesta 1985 lähtien Tampereella. Toiminnan aikana yli 3 000 ihmistä on osallistunut Suomesta käsin maailmanlaajuiseen lähetystyöhön.
Nykyään OM jatkaa erikoistumistaan lyhytaikaiseen lähetystyöhön kouluttamalla samalla pitkäaikaisia työntekijöitä. Kehitämme yhä uusia mahdollisuuksia mennä kaikkeen maailmaan!