Kiinnostaako lähetystyö? Etsitkö omaa paikkaasi?

Tervetuloa mukaan seuraavaan Lähetä minut -koulutukseen
PE 6.10. klo 18 - SU 8.10. klo 15!

Lähetä minut on viikonlopun mittainen koulutus, joka on tarkoitettu lähetystyöstä kiinnostuneille ja jo lähtöprosessissa oleville. Koulutuksen aikana opitaan lähetystyön perusperiaatteita ja tutustutaan OM:n Suomen henkilökuntaan. Se on mainio tilaisuus tutustua erilaisiin lähtömahdollisuuksiin ja lähtemiseen liittyviin käytännön asioihin.

Järjestämme Lähetä minut -koulutuksen kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin Ikaalisissa. Siihen voi osallistua koko perheenä.

Lähetä minut -koulutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että osallistujat voivat osallistua koko koulutuksen ajaksi.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen aikana tutustutaan lähetystyön raamatullisiin lähtökohtiin ja perusperiaatteisiin ja pohditaan omaa paikkaa lähetystyössä sekä lähtijänä että lähettäjänä. Tämän lisäksi siinä tutustutaan OM:n tarjoamiin lyhyt- ja pitkäaikaisiin lähtömahdollisuuksiin sekä lähtemiseen liittyviin käytännön asioihin.

Koulutus mahdollistaa myös verkostoitumisen muiden lähetystyöstä kiinnostuneiden kanssa sekä jo lähetystyössä mukana olleiden kanssa. Ennen koulutusviikonloppua jokainen osallistuja tekee henkilökohtaisen lähetyssuunnitelman (SHAPE), joka on keskeisessä roolissa koko koulutuksessa.

Koulutuksen tavoitteet

  • Oman lähetyskutsun selventyminen

  • Työhön lähtemiseen tarvittavien työkalujen antaminen

  • OM:n tarjoaminen lyhyt- ja pitkäaikaisten lähtömahdollisuuksien ja erilaisten työmuotojen esitteleminen

  • Lähetystyöhön innostaminen ja sitouttaminen

Koulutuksen hinta

Koulutuksen hinta on 90 € / 70 € (opiskelijat, työttömät eläkeläiset).
Lapset 5-12-v. 30€, alle 5-v. ilmaiseksi.

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla kaavakkeella. Lähetettyäsi ilmoittautumisen saat vahvistuksen antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Jos et saa tätä vahvistusta, varmistathan meiltä, että ilmoittautumisesi on tullut perille.

Kysy koulutuksesta lisää: info.fi@om.org / 03 2131 300 tai 050 463 1212

Koulutus järjestetään yhteistyössä STEP-opintokeskuksen kanssa.

For Non-Finnish Speakers

The language for Lähetä minut, 'Send Me', course is Finnish. However, we might be able to offer interpretation into English if we have participants that do not understand Finnish. In addition, we could organize for you to have your small group discussions in English. Please contact us if you're interested in participating. Read more in English.

 

Kerro lyhyesti koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja mistä olet lähetystyössä kiinnostunut. / Tell us shortly about your profession, work experience and what you are interested in missions, please.
Onko sinulla allergioita ja/tai erityisruokavalio? / Do you have any allergies and/or a special diet?
Onko sinulla alaikäisiä lapsia, jotka osallistuvat kanssasi koulutusviikonloppuun? Do you have underaged children joining you in the training weekend?
Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä tai ehkä, listaa tähän lastesi nimet ja syntymäpäivät. Kerro myös, jos heillä on erityistarpeita. If you answered yes or maybe to the previous question, list here their names and dates of birth, please. Also, let us know if they have special needs.
Osallistutko koulutukseen yksin vain yhdessä jonkun kanssa? (Huomaathan, että jokaisen täysi-ikäisen osallistujan tulee täyttää oma ilmoittautumislomake.) Onko jotain muuta, mitä meidän olisi hyvä tietää? / Are you participating in the training together with someone? (Note: each adult participant needs to fill-in their own application form.) Is there anything else you would like us to know?
We might be able to offer interpretation into English if we have participants that do not understand Finnish. If you'd need it, let us know it here, please.
Hyväksytkö, että antamiasi tietoja käytetään Lähetä minut -koulutuksen valmisteluun ja tietosi tallentuvat Operaatio Mobilisaation tietokantaan? Lue koko tietosuojaseloste osoitteesta: https://www.om.org/fi/tietosuoja / Do you approve OM to use your personal information in planning the Send Me Training, and to save them on OM's database? You can find our Privacy Policy (in Finnish) on: https://www.om.org/fi/tietosuoja