Bus4Life haastaa keskustelemaan

OM tekee Unkarissa yhteistyötä paikallisen prolife-järjestön Shout for Lifen kanssa. Yhteistyö sai alkunsa vuonna 2017, kun Bus4Life joutui perumaan yhden suunnitelluista aktioistaan ja kirjastoautoa päätettiin tarjota viikoksi Shout for Lifen käyttöön.

Ensimmäisen yhteistyöviikon aikana Bus4Life vieraili kymmenessä eri koulussa kuudessa eri kunnassa Budapestin lähistöllä. Yhteensä 1 500 oppilasta tutustui sen sisälle rakennettuun sikiön kehityksestä ja raskaudesta kertovaan näyttelyyn. Nyt takana on jo neljä yhteistä aktiota Shout for Lifen kanssa, ja yli 5 000 nuorta on saanut vierailla Bus4Lifessa.

Viimeisin yhteistyöaktio toteutettiin syyskuussa 2018, kun Bus4Life vieraili jälleen useilla kouluilla Budapestin ympäristössä. Oppilaat tulivat kirjastoautoon 15–20 hengen ryhmissä. Heille annettiin aikaa tutustua näyttelyyn ja heille näytettiin kolme lyhyttä videota seurustelusta, raskaudesta ja abortista. Vierailun pääpaino oli keskustelussa nuorten kanssa.

”Haluamme, että nuoret ymmärtävät olevansa ainutlaatuisia ja Jumalan luomia”, OM:n Istvan Horvath toteaa. ”Keskustelimme heidän kanssaan Jumalan suunnitelmasta heidän elämässään, seurustelusta ja avioliitosta. Puhuimme siitä, kuinka seksuaalisuus näyttäytyy mediassa ja miten sen näkemys on ristiriidassa Jumalan suunnitelman kanssa.”

Istvanin mukaan seksuaalisuus on yleisesti ottaen kielletty puheenaihe eikä siitä juurikaan puhuta ihmisen lisääntymistä käsittelevien biologian tuntien ulkopuolella. Koulujen opettajat ovatkin olleet kiitollisia siitä, että Bus4Lifen vierailut ovat synnyttäneet keskustelua. Yhden koulun opettaja pyysi rehtorilta luvan jatkaa keskustelua oppilaiden kanssa vielä matematiikan tunnin ajan. Tarkkasilmäinen opettaja oli huomannut, että kirjastoauton vierailu oli koskettanut oppilaita ja heillä oli tarve keskustella asiasta.

”Kouluissa on jo huomattu työmme tulokset”, Istvan toteaa. ”Teiniraskaudet ja nuorten tekemät abortit ovat arkipäivää; samoin se, että alakouluikäiset lapset katsovat pornoa. Koulut kaipaavat apua tilanteeseen ja kutsuvat meidät takaisin. He haluavat, että kaikki oppilaat saavat tutustua näyttelyyn.”

Unkarissa tehdään väkilukuun suhteutettuna noin kuusinkertainen määrä abortteja Suomeen verrattuna. Aborttien lukumäärä on kuitenkin laskenut merkittävästi viime vuosina. Vielä vuonna 2000 raskauden keskeytyksiä tehtiin 59 249. Viime vuonna (2017) määrä putosi ensimmäistä kertaa alle 30 000:n (28 496). Raskauden keskeytysten määrän lasku on seurausta paitsi Unkarin hallituksen väestöpolitiikasta ja aktiivisesta halusta investoida perheiden hyvinvointiin, myös kristillisten järjestöjen tekemästä työstä etenkin nuorten unkarilaisten keskuudessa. 

Lähteet: Hungarian Central Statistical Office ja THL