Katastrofiapua Indonesiaan

Indonesiassa Sulawesin saarella oli perjantaina 28.9. raju maanjäristys, jonka voimakkuus oli peräti 7,5 magnitudia. Maanjäristystä seurasi tsunami. Tiedossa on, että kuolonuhreja on ainakin noin 2 000, mutta uhriluvun oletetaan vielä kasvavan. Tuhannet ovat loukkaantuneet ja kymmenet tuhannet menettäneet kotinsa.

Alueella tarvitaan nyt kipeästi katastrofiapua. Jälleenrakennus tulee viemään aikaa. Suurten menetysten keskellä ihmiset tarvitsevat toivoa. 

OM on toiminut Indonesiassa yli 20 vuoden ajan. Nyt haluamme kulkea katastrofista kärsineiden rinnalla ja auttaa Sulawesin asukkaita paikan päällä.

Sulawesi on yksi Indonesian isoimmista saarista. Sen väkiluku on noin 17 miljoonaa. Indonesian väkiluku on kaiken kaikkiaan 261 miljoonaa. Valtio koostuu tuhansista saarista. Indonesiassa on maailman suurin muslimiväestö.

Voit olla mukana auttamassa lahjoittamalla Operaatio Mobilisaation tilille IBAN FI63 8000 1201 5560 90 viitteellä 2082 (Vähiten tavoitetut) tai lahjoittamalla Vähiten tavoitetut -sivuston kautta.

Kuva: Onnuri Media / OM