Perheenä TeenStreetille

Espoolaiset Tarja ja Rob Curtis olivat vapaaehtoisina viime kesän TeenStreet-leirillä. Mukana oli perheen neljä 3–8-vuotiasta lasta. Curtisit kertovat, millainen kokemus oli.

Miksi päätitte lähteä TeenStreetille perheenä?

Halusimme lähteä perheenä aktioon, mutta kuusihenkiselle perheelle ei oikein löytynyt hyvää vaihtoehtoa. Lähetä minut -leirillä meille ehdotettiin TeenStreetille osallistumista. Se tuntui aluksi vähän yllättävältä vaihtoehdolta, mutta kun kuulimme, että leirillä on lapsille oma ohjelma, innostuimme ajatuksesta. Meille on tärkeää ottaa lapset mukaan hengelliseen työhön niin paljon kuin mahdollista. Uskomme, että he oppivat enemmän osallistumalla ja olemalla mukana. 

Millaisissa tehtävissä työskentelitte leirillä?

Tarja toimi leirillä tulkkina. Hänen tehtäviinsä kuului opetusten simultaanitulkkaus englannista suomeen sekä nettisivuilla julkaistujen artikkelien kääntäminen. Rob oli osa leirin urheiluaktiviteeteista vastaavaa tiimiä ja vietti suurimman osan ajastaan kiipeilypisteellä.  

Millaisiksi koitte omat palvelutehtävänne? 

Tulkkaus oli Tarjalle uutta ja aluksi haastavaakin, mutta kaikki sujui loppujen lopuksi hienosti. Robin tiimissä oli 20 nuorta aikuista, jotka olivat kotoisin kymmenestä eri maasta. Hän nautti saadessaan olla osa isompaa ryhmää ja sai mahdollisuuden rohkaista sekä ryhmäläisiään että kiipeilyyn osallistuneita leiriläisiä.  

Miten lapset viihtyivät leirillä? 

Lapset nauttivat leiristä ja leiriläisiltä saamastaan huomiosta. Leirialueella oli hyvä tunnelma, lapset tunsivat olonsa turvalliseksi. He saivat kokeilla monia uusia aktiviteetteja ja tapasivat ihmisiä monista maista. Leirin jälkeen he ovat olleet aiempaa kiinnostuneempia maantiedosta ja muista maista tulevista ihmisistä. Yövyimme ystäväperheessä leirialueen ulkopuolella. Se tarjosi meille tilaisuuden rauhoittua iltaisin oman perheen kesken.  

Mitkä ovat parhaat leirimuistonne? 

Parasta oli se, kun saimme nähdä, kuinka tuhannet nuoret ylistivät Jeesusta. Suuri ylistysbändi oli lapsille uusi kokemus. Oli hienoa seurata heidän reaktioitaan kaikkien uusien kokemusten keskellä. Meille on jäänyt mieleen muun muassa se, kuinka tytöt tanssivat ryhmäliikuntatunnin jälkeen lavalla nuorten kanssa. Yhdessä koko perheenä palveleminen oli upea kokemus. Meillä on hyviä muistoja myös omien palvelutiimiemme raamattuhetkistä.  

Millainen vaikutus TeenStreetille osallistumisella oli perheeseenne? 

TeenStreetille osallistumisella näytimme itsellemme ja lapsillemme, että meidän perheessämme tehdään ”tällaisia juttuja”. Nyt meillä on perusta, jonka päälle voimme rakentaa lisää. Meillä oli monia hyviä kohtaamisia murrosikäisten nuorten kanssa, mikä oli upeaa, sillä arjessa nuorten kohtaamiset ovat useimmiten negatiivisia. Lasten leiriohjelma oli hyvä, ja he saivat hyvää opetusta. Lähetystyön kipinä on nyt tarttunut myös heihin. Olemme iloisia, että saimme palvella seuraavaa sukupolvea. Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on ollut mielessämme myös kotiinpaluun jälkeen. Olemme keskustelleet sen tärkeydestä paitsi yleisellä tasolla myös seurakunnassamme.

Teksti: Karoliina Gröhn
Kuva: Curtisien perhealbumi


TeenStreet on kansainvälinen kristillinen nuortentapahtuma, joka tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa motivoidakseen, varustaakseen ja rohkaistakseen nuoria seuraamaan Jeesusta päivittäisessä elämässään. Kesän 2019 leiri järjestetään Saksan Offenburgissa 27.7.–3.8. Leiri on tarkoitettu 13–17-vuotiaille. Leirille tarvitaan myös pienryhmänohjaajia ja muitakin vapaaehtoisia eri tehtäviin. Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Lue lisää ja ilmoittaudu.