Kun Etelä-Aasiassa elävä Anil* kuuli AIDSLinkin työstä ensimmäisen kerran, hän oli huonossa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. ”Sekä minulla että vaimollani on HIV. Tiesimme vain vähän viruksesta ja sen hoidosta. Olimme heikossa kunnossa ja surullisia, sillä on hankalaa huolehtia sekä omasta terveydestä että lapsistamme”, Anil kertoo. Anil tapasi AIDSLinkin työntekijät sairaalassa, ja otti heidän tarjoamansa avun ilolla vastaan.
AIDSLink auttaa ihmisiä, joilla on HIV tai joiden elämään virus muuten vaikuttaa. Tarjolla on neuvontaa, koulutusta ja lääkehoitoa. Tärkeä osa työtä on säännöllinen valistus. Anilin yhteisössä on monia ihmisiä, joilla on HIV-tartunta, mutta jotka eivät ole juurikaan saaneet tietoa HIV:stä.
”Monet alueen miehet lähtevät töihin maan ulkopuolelle ja jättävät perheen taakseen. Kun he palaavat, monet tuovat viruksen mukanaan. Heiltä se tarttuu vaimoille, jotka taas tartuttavat raskaana ollessaan lapsensa”, kertoo AIDSLinkin työntekijä Joti*. ”Kun kerromme mahdollisista hoidoista ja siitä, että tartunnan jälkeenkin on toivoa, he ilahtuvat, sillä he ovat usein ajatelleet, että virus on elämän loppu.”
Anil ja hänen vaimonsa ovat pitäneet yhteyttä AIDSLinkin työntekijöihin. ”He auttavat minua ARV-hoidon saamisessa ja neuvovat erilaisissa henkilökohtaisen elämän tilanteissa”, Anil kertoo.
HIV:n hoito on kallista eikä perheille usein jää rahaa esimerkiksi lasten koulumaksuihin. AIDSLinkin piiriin tulevien perheiden lasten koulunkäyntiä tuetaan, mikä on mahdollistanut myös Anilin pojan koulunkäynnin. "Se lisää iloani entisestään", Anil kertoo.
*nimi muutettu
Teksti ja kuva: OM