OM:n työntekijä John on kotoisin pohjoismosambikilaisesta kylästä, jossa asuu pääasiassa muslimeita. John kertoo kyläläisille Jeesuksesta ystävyyden ja yhteisöllisyyden kautta.

”Olen sellainen, että jos haluan opettaa jotakuta ja tämä sanoo, että on menossa etsimään hunajaa, vastaan sanomalla ’mennään yhdessä’. En tykkää olla kaukana niistä, joita opetan”, John kertoo. ”Evankeliointi täällä on erilaista kuin evankeliointi muualla Mosambikissa. Täällä kaikki perustuu ihmissuhteisiin, ystävyyteen. Vasta ystävyyden kautta syntyy luottamus. Sen vuoksi prosessi on pitkä.”

Yksi Johnin mentoroimista miehistä on Zito, joka on nykyään myös osa OM:n tiimiä. ”Kun evankeliumia alettiin kertoa täällä, en ymmärtänyt mitään”, Zito muistelee.

Eräänä päivänä John pyysi Zitoa kävelylle. Kävellessä John esitti Zitolle kysymyksen: ”Jos Jumala tulisi nyt ja kysyisi, haluatko ikuisen elämän, mitä vastaisit?” Zito ei osannut vastata, mutta yritti parhaansa mukaan vältellä Johnia seuraavien päivien ajan. Pienessä kylässä se oli kuitenkin hankalaa, ja John löysi hänet uudelleen. 

”Hän sanoi, ’Zito, Jumala rakastaa sinua’”, Zito muistelee. ”Kysyin, kuinka hän voi väittää sellaista ja hän vastasi, ’Jumala rakastaa sinua ja haluaa elämäsi. Ainoa tie Jumalan yhteyteen on Jeesus Kristus.’” Zito jatkoi elämäänsä ja John jatkoi kulkemista hänen vierellään. ”Jos sanoin lähteäväni kalaan, John vastasi, ’Mennään vain.’ Mietin, miksi tämä tyyppi painostaa minua ja päätin, että haluan mennä kirkkoon.” 

Vuotta myöhemmin Zito otti Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja tuli mukaan OM:n työhön.

John itse kuuli evankeliumin vuonna 2008 alueella vierailleelta kristityltä. ”Olen ainoa kristitty heimossani”, John kertoo. ”Uskoontuloni jälkeen monet tulivat luokseni ja yrittivät saada minut ymmärtämään, ettei tällaista ole meidän perheessämme. Jotkut tarjosivat minulle rahaa, että jättäisin kristinuskon. Heidän mukaansa toin häpeää perheellemme. Nyt olen omillani. He eivät enää pidä minua perheenjäsenenä. He kyllä puhuvat minulle, mutta luottamusta ei ole.” 

John on kuitenkin jättänyt vanhan elämän taaksensa. ”Olen vapaa, kiitos Jeesuksen.”

Teksti ja kuva: Rebecca Rempel

Mozambique: