”Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.” (1. Joh. 5:14)

Jumala kuulee rukouksemme. Saamme jättää läheisemme – perheen, ystävät, naapurit ja kollegat – ja heidän tarpeensa rukouksessa Hänelle ja luottaa, että Hän vastaa rukouksiimme.

Maailmassa on kuitenkin yhä yli 3 miljardia ihmistä, jotka eivät tunne Jeesusta. Usein he eivät tunne edes yhtään kristittyä, joka kertoisi heille Jeesuksesta ja rukouksen voimasta. Monet näistä ihmisistä elävät maantieteellisellä alueilla, kuten
1) Sahelin alue, 2) Arabian niemimaa, 3) Pohjois-Kaukasia, 4) Etelä-Aasia ja 5) Mekong-joen alue

ANNA JUMALAN KOSKETTAA

Liity sinäkin kansainväliseen uskovien joukkoon, kun rukoilemme niiden ihmisten puolesta, jotka eivät vielä koskaan ole kuulleet Jumalan pelastussuunnitelmasta. Yhdessä voimme kantaa rukouksin myös niitä Jeesuksen seuraajia, jotka jo rohkeasti jakavat evankeliumia näillä alueilla ja voimme pyytää Jumalaa lähettämään lisää uskovia tavoittamaan alueen ihmisiä.

Sahelin alue

Sahel on Afrikan pohjoisosissa, Saharan eteläpuolella sijaitseva alue, joka ulottuu Atlantin valtamereltä Afrikan sarveen saakka ja käsittää mm. sellaisia valtioita kuin Mali, Niger, Tšad, Sudan, Etiopia ja Eritrea.

Sahelin itäisellä alueella kristittyjä on väestöstä noin 4 prosenttia, mutta länsiosissa on vain harvoja kristittyjä. Ympäröivän yhteiskunnan haasteet, kuten ruokapula ja maiden sisäinen pakolaisuus, ovat arkea myös alueen kristityille. Monet kokevat myös vainoa uskonsa tähden. Jeesuksessa myös Sahelin alueella on kuitenkin toivoa, ja Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen seuraajat varustavat paikallisia kristittyjä opetuslapseuttamaan uusia Jeesuksen seuraajia.

Arabian niemimaa

Tällä alueella arabien keskuudessa on arvioiden mukaan vain alle 1 000 kristittyä. He joutuvat kokemaan vainoa, ja heidän on haastavaa löytää kristittyjen yhteisöjä tai paikkoja, joissa voisivat vapaasti harjoittaa uskoaan Jeesukseen. Mutta Jumala tekee alueella työtään. Monet nuoret ovat avoimia evankeliumille ja pelastussanomalle, ja kristityt kertovat aktiivisesti Jeesuksen rakkaudesta naapurustonsa muslimeille.

Pohjois-Kaukasia

Pohjois-Kaukasia on Venäjän eteläinen osa, joka käsittää maantieteellisesti suunnilleen Etu-Kaukasian sekä Kaukasus-vuoriston pohjoisrinteet ja mm. sellaiset hallinnolliset alueet kuin Pohjois-Ossetia, Ingušia, Tšetšenia ja Dagestan.

Alueella on vain hyvin vähän kristittyjä. Yhteiskunnan paineen ja vainon alla on vaikeaa jakaa sanomaa Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan. Pohjois-Kaukasiassa tilannetta vaikeuttavat myös alueen poliittinen epävarmuus, hallinnon korruptoituneisuus sekä etniset kiistat. Kuitenkin vaikeuksien keskelläkin uskovat haluavat kertoa Jeesuksen rakkaudesta, joka tuo rauhan ja yhteisymmärryksen.

Etelä-Aasia

Etelä-Aasia käsittää erityisesti Intian, Pakistanin ja Bangladeshin alueet, joilla on 1,5 miljardin ihmisen keskuudessa vain hyvin vähän tunnustavia kristittyjä.

Alueen ihmisten vieraanvaraisuus näkyy myös siinä, miten paikalliset kristityt kertovat evankeliumia. He tekevät käytännön palveluksia, auttavat pakolaisia tai pelastavat naisia ja lapsia ihmiskaupalta jakaen samalla sanomaa Kristuksen pelastavasta rakkaudesta.

Mekong-joen alue

Mekong-joki saa alkunsa Kiinasta ja laskee Tiibetin, Myanmarin, Thaimaan, Laosin, Kambodžan ja Vietnamin kautta Etelä-Kiinan mereen. Joen varrella asuvista ihmisistä suurin osa ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta tai edes tavannut yhtään kristittyä.

Historiallisesti evankeliumi on siellä merkinnyt oman kulttuurin hylkäämistä, minkä vuoksi sanoma Kristuksesta on monille yksi kolonialismin muoto. Siitä syystä evankeliointi tuottaa parhainta hedelmää, kun sitä tekevät samasta tai lähikulttuurista tulevat kristityt, jotka tuntevat evankeliumiin paikallisesti liitetyt kulttuuriset taustatekijät.

LATAA NYT ILMAINEN SOVELLUS

Kun rukoilet, voit myös ladata avuksesi puhelimeen Prayer Reach -sovelluksen (englanninkielinen). Sinne tulee rukousviikkojen 1.–15.9.2021 aikana päivittäin rukousaiheita, ja voit olla sovelluksen kautta virtuaalisessa yhteydessä muihin maailmalla aiheiden puolesta rukoileviin. Prayer Reach on ilmainen ja ladattavissa sekä GooglePlaystä että AppStoresta.

Lisätietoja Prayer Reachista löydät myös enlanninkieliseltä sivustolta om.org/en/prayer-reach.